top of page
Search

Teemme työtä, jolla on merkitystä

Petterillä oli alkamassa taas uusi päivä päiväkodissa. Ulkona oli kylmää ja vettä satoi, mutta heti sisälle päästyä sai jättää ulkovaatteet naulakkoon. Päivän leikit alkoivat saman tien ja lattialle kertyikin pian vino pino leluja. Mukava oli kavereiden kanssa touhuta ja kyllähän he touhusivatkin.

Jossain vaiheessa Petterin piti käydä pisulla. Iso poika kun jo oli, hän osasi suoriutua toimenpiteestä aivan itse. Tätien ei tarvinnut yhtään auttaa. Kädetkin Petteri muisti pestä, niin kuin oli opetettu. Päivän mittaan Petteri söi maistuvan lounaan, jonka keittäjät olivat valmistaneet päiväkodin keittiössä.


Lounaan jälkeen tuli päiväunien aika. Täti himmensi valot ja luki satua. Pakko ei ollut nukkua, riitti kun makasi hiljaa sängyssä. Vaan aika pian Petterin silmät painuivat kiinni ja oli unien aika.

Iltapäivällä Petteri ystävineen leikki pihalla. Vaikka satoi vettä, ei pihalla ollut lainkaan lätäköitä. Petteriä hieman harmitti, koska niissä olisi ollut hauska hyppiä. Päiväkotipäivä päättyi, kun isi tuli hakemaan kotiin. Petteri vilkutti kavereille – huomenna taas nähdään.


Petterillä, oli täydellinen päiväkotipäivä. Petterillä oli mukavan lämmintä, vaikka tuli leikittyä lattialla. Ilma ympärillä oli raikasta. Valoa riitti kaikkeen toimintaan ja päiväunien aikaan valoja sai himmennettyäkin sopivasti. Käsiä pestessä Petterin käsille valui juuri sopivan lämpöistä vettä. Lounaaksi keittäjät saivat valmistettua Petterille ja kavereille hyvää ruokaa ja tiskitikin saatiin tiskattua nopeasti. Pihalla ei ollut lätäköitä, koska sadevesikaivot olivat vieneet vedet pois – Petterin harmiksi.


Petterillä oli mahdollisuus keskittyä omaan tärkeään tehtäväänsä leikkimiseen ja tulevaan elämään valmistautumiseen, koska me aikuiset olemme varmistaneet, että Petterin päiväkodissa on turvalliset, terveelliset ja toimivat tilat. Työllämme on merkitystä.


















Markku Lilja – Varatoimitusjohtaja, Diplomi-insinööri, LVI

0 comments
bottom of page