top of page
Search

Harjoittelusta työelämään

Äyräväinen työllistää valmistuneiden insinöörien lisäksi myös paljon harjoittelijoita ja työuraansa aloittelevia ammattilaisia. Tämänkertaisessa blogitekstissä haastateltavina ovat kesän 2020 uunituoreet LVI-insinöörit Fanar Yakob ja Janina Juntunen.




Kertoisitteko aluksi hieman itsestänne?


Fanar

Olen Fanar Yakob, toukokuussa 2020 valmistunut talotekniikan insinööri Metropolia-ammattikorkeakoulusta. Opiskelin LVI-suunnittelu linjalla. Aloitin harjoitteluni Äyräväinen Oy:llä toukokuussa 2019 LVI-suunnittelijana. Opiskeluihin liittyvä harjoittelu kesti kaksi ja puoli kuukautta. Harjoittelun jälkeen jatkoin työskentelyä yrityksessä opintojen ohella. Nyt opintojeni päätyttyä jatkan samankaltaisia töitä nimikkeellä LVI-suunnittelija.


Janina

Sain toukokuussa opintoni päätökseen Ammattikorkeakoulu Metropoliassa ja olen vasta valmistunut talotekniikan insinööri. Opintolinjani oli LVI-suunnittelu. Työt Äyräväisellä aloitin noin vuosi sitten huhtikuussa, jolloin opiskelin koulussa kolmatta vuotta. Työ alkoi muutaman päivän perehdytyksellä yrityksen toimintatapoihin ja itse työnkuvaan tutustuen. Pääsin heti ensimmäisten työpäivien aikana tutustumaan suureen osaan yrityksen työntekijöistä ja oppimaan sen kuinka yhtenäinen sekä kannustava työympäristö heillä oli. Kaikki olivat valmiita neuvomaan, auttamaan ja ihan vain opastamaan alkuun uudessa paikassa.

Aloitin perehdytyksen jälkeen itse töiden tekemisen kokeneempien suunnittelijoiden opastuksessa. Pääsin heti alusta alkaen tekemään LVI-suunnittelijan työtehtäviä ja osallistuin myös muutamaan isompaan projektiin harjoittelujaksoni aikana.

Mikä sai teidät hakeutumaan talotekniikka-alan opintojen parin, entä miten innostuitte hakemaan töihin Äyräväiselle?


Fanar

Lukion jälkeen korkeakouluihin hakemisen vaiheessa mietin työmahdollisuuksia. Talotekniikan alalla oli hyvä työllistyminen. Vahvuuksiani oli matemaattiset aineet, sekä fysiikka ja kemia kiinnostivat itseä, mikä auttoi pääsykokeessa. Sain tietoa Äyräväisestä koulun sähköpostin kautta. Laitoin hakemusia usealle firmalle yhtä aikaa ja Äyräväiseltä sainkin pian kutsun haastatteluun.


Janina

Olen aina ollut kiinnostunut rakentamisesta ja talotekniikan alasta ja kun tuli aika hakea opiskelemaan lukion jälkeen lähdin etsimään tietoa eri opintovaihtoehdoista, joita tällä alalla olisi tarjota. Talotekniikan insinöörin tutkinto-ohjelma tuntui vastaavan juuri kaikkea sitä, mistä olin kiinnostunut. Valmistuneiden opiskelijoiden kertomukset eri työmahdollisuuksista vahvistivat haluani päästä opiskelemaan juuri tätä alaa.

Kun tuli aika suorittaa opintoihini kuuluvat harjoittelujaksot lähdin selaamaan koulun tarjoamaa sivustoa, josta löytyi työpaikkailmoituksia. Yksi näistä ilmoituksista oli Äyräväisen ilmoitus, jossa haettiin LVI-suunnittelijaharjoittelijaa. Päätin lähettää hakemukseni ja sain melko pian sen jälkeen kutsun työhaastatteluun. Työhaastattelussa kerrottiin, että minulla olisi mahdollisuus jatkaa työssä myös harjoittelujaksoni jälkeen työskennellen opintojen ohessa sekä myöhemmin suorittaa myös opintoihin kuuluva insinöörityö.

Kuvailkaa opinnäytetyöprosessianne, mikä oli haastavaa, mitä jäi käteen, tuntuuko että työn tekemisestä oli itsellenne hyötyä, entä yritykselle?


Fanar

Opinnäytetyöni aiheen sain yritykseltä ja se oli ”maalämpöjärjestelmän suunnitteluohje”. Työn ohjaajalta sain paljon apua koko insinöörityö prosessin aikana. Opinnäytetyön aihe ei ollut helppo, mutta opastus työhön oli kattavaa ja neuvontaa sain lähes keneltä tahansa yrityksessä työskentelevältä. Kaikki mitä opinnäytetyön tekemisen aikana opin oli uutta tietoa, kehityin siis suunnittelijana paljon prosessin aikana. Työn lopputuloksena syntyi maalämpöjärjestelmän suunnitteluohje yrityksen käyttöön, joten näin ollen se oli hyödyllinen työn aihe tulevia projekteja ajatellen.


Janina

Insinöörityöprosessi alkoi yhteisellä keskustelulla aiheen valinnasta. Kun sopiva aihe löytyi, valittiin sekä yrityksen, että koulun puolesta työlle sopivat ohjaajat. Aihe käsitteli maalämpökaivokenttien optimointia, mikä aiheena oli itselle ihan uusi. Tämän vuoksi alkuun opeteltiin paljon maalämmön perusteita sekä pohdittiin, mistä näkökulmasta työtä haluttaisiin lähteä rakentaa.

Insinöörityön myötä opin todella paljon uutta maalämmöstä ja sen käyttämisestä rakennuksen lämmönlähteenä. Opin myös, kuinka peruskorjauskohteeseen suunnitellaan toimiva ja mahdollisimman optimaalinen maalämpöjärjestelmä. Työn tekemisestä oli siis ehdottomasti hyötyä sekä itselle, että yritykselle mahdollisia tulevia maalämpöprojekteja ajatellen.

Millaisin tunnelmin lähdette jatkamaan työuraanne nyt valmistuneina insinööreinä? Mitä odotatte työelämältä?


Fanar

Haluaisin jatkaa tässä työssä ja kehittyä siinä mitä teen, sekä kehittää tietojani ja taitojani jatkuvasti. Työpaikka mahdollistaa tarvittavat koulutukset, jotka pitävät minut ajan tasalla omalla alalla ja mahdollistavat jatkokouluttumista.


Janina

Työuraa lähden jatkamaan iloisin ja oppivaisin tunnelmin. Käytännön kokemus LVI-suunnittelijana kehittyy joka päivä lisää ja kaikkea uutta oppii työtä tehdessä. Tavoitteena olisi myöhemmin jatkaa opintoja tällä alalla ja suorittaa työn ohessa ylempi ammattikorkeakoulututkinto.

0 comments
bottom of page