top of page
Search

Ammattilaisten armoilla

Poikani täytti 15 vuotta ja saavutti mopoiän. Mopokuume tietenkin kasvoi syntymäpäivän lähestyessä. Muistan tunteen hyvin, kun olin itse saman ikäinen. Minulla ei tosin koskaan mopoa ollut. Mopon sijaan pojan kohdalla kuitenkin päädyttiin mönkijään, koska omissa pohdinnoissani ajattelin sen olevan turvallisempi. Pojalla ei vielä ollut ajokorttia, joten isä ajoi. Mönkijän turvallisuus tuli testattua neljännellä ajokerralla, kun liikenneympyrässä auto ajoi päälle. Lopputuloksena mönkijä ylösalaisin ja isä ja poika asfaltilla makaamassa vierekkäin. Nopeasti kuitenkin selvisi, että suuremmilta vaurioilta vältyttiin. Hyvien ajovarusteiden ansiota. Pojalle tuli pari naarmua, mutta allekirjoittaneen pikkusormeen ja ranteeseen tuli murtumia eli pääsimme tutustumaan sairaalatoimintaan.


Vaikka tietenkin toivoisi, että sairaalassa ei koskaan tarvitsisi käydä, oli kuitenkin ilo huomata, kuinka ammattitaitoista väkeä sieltä löytyi. Vahingot tutkittiin tarkkaan ja varmistettiin myös, ettei käden lisäksi muissa osissa kehoa ollut vaurioita. Ei ollut. Koska en ole sairaanhoidon ammattilainen, en osaa arvioida kaikkien toimintaan liittyvien nyanssien toimivuutta, mutta näin maallikon havaintojen perusteella kaikki sujui mainiosti. Oli hienoa antaa lääkärien ja hoitajien tehdä työnsä ja itse vain nauttia lopputuloksesta. Lopputulos oli kipsi kädessä, neljä viikkoa.


Sairaalakäynti sai minut pohtimaan osaamisen merkitystä omalla alallamme, eli talotekniikan suunnittelussa. Meille suunnittelijoille nämä tekniset asiat ovat arkipäivää ja hallitsemme ne erinomaisesti. Meillä on hyvä koulutus ja monipuolinen työ opettaa meitä jatkuvasti. Samalla tavalla kuin itse olin sairaalan henkilökunnan osaavissa käsissä, omat asiakkaamme luottavat meidän tekemiseemme. Asiakkaidemme ei tarvitse tietää kaikkia talotekniikan nyansseja, lopputulos on tärkeä. Tämä luottamus on toimintaamme kohtaan ansaittava ja siitä on pidettävä hyvää huolta. Vahingon sattuessa ja tarpeen niin vaatiessa uskon, että itse kukin menee mieluiten asiakkaaksi sairaalaan, jonka hoitojen onnistumisaste on korkea.


Markku Lilja, Äyräväisen varatoimitusjohtaja







Markku Lilja

varatoimitusjohtaja

0 comments
bottom of page