Olen Timi Salovaara ja toimin Äyräväisellä rakennusautomaatiosuunnittelijana. Aloitin Äyräväisellä harjoittelijana, kun olin insinööriopintojeni loppuvaiheessa. Tein heti täyttä työviikkoa, mikä vaati siirtymisen iltakursseille koulussa. Lopulta sain tarvittavat kurssit suoritettua ja opinnäytetyön palautettua. Valmistuin kesäkuussa 2024 Metropoliasta Sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelmasta insinööriksi, pääaineenani automaatiotekniikka.
Täysipäiväinen työskentely ja opiskelu sekä niiden yhteensovittaminen voi tuntua haastavalta, mutta se on mahdollista ja palkitsevaa. Yksi tärkeimmistä seikoista onnistumisen kannalta on ajanhallinta. On tärkeää pitää omasta aikataulusta kiinni töiden sekä opiskelujen suhteen. Tämä auttaa pitämään stressin hallinnassa ja varmistamaan, että pystyy suoriutumaan molemmista velvollisuuksistaan. Huomasin myös omalla kohdallani, kuinka tärkeää realististen aikataulujen tekeminen on.
Nyt valmistumiseni jälkeen pystyn keskittymään entistä paremmin työntekoon. Tämä antaa minulle mahdollisuuden syventää osaamistani ja ottaa enemmän vastuuta projekteissa. Odotan innolla tulevaisuuden haasteita ja mahdollisuuksia työelämässä. Tavoitteenani on tuoda uutta näkökulmaa ja innovatiivisia ratkaisuja rakennusautomaatioalalle.
Timi Salovaara
RAU-suunnittelija
Comentários