Äyräväinen
Kaikki

18 vuotta. Tuo on täysi-ikäisyyden raja Suomessa, ja sattumalta myös suunnilleen sama aika, jonka olen ollut Äyräväisellä töissä. Tuossa ajassa olen ehtinyt nähdä paljon, ja on ollut ilo olla mukana yrityksen kasvussa. Alussa suunnittelijana ja ennen toimitusjohtajaksi siirtymistäni osana johtoryhmää ja varatoimitusjohtajana.

Kun aikoinani aloittelin uraani, oli suunnittelu todellakin erilaista kuin nykyään, oikeastaan kaikki tehtiin eri lailla kuin nyt. Tässä matkan varrella on suunnittelu tietokoneistunut, sekä suunnittelu- että mitoitusohjelmat ovat monipuolistuneet. Ne ovat tuoneet mukanaan täysin uusia elementtejä. Tietomallia kohden mennään. Mutta työkalut eivät ole ainoa asia, joka on monipuolistunut. Uusia palveluita on kehitetty. Samalla meidänkin palvelutarjontamme on lisääntynyt ja uusia palveluita kehitetään koko ajan lisää.

Kehitystyön ja koulutuksen määrää tai tarvetta ei voi väheksyä. Sitä on tehty ja sitä tullaan tekemään. Sen avulla tulee päivittäisestä tekemisestämme laadukkaampaa, joka palvelee kaikkia, sekä meidän suunnittelijoitamme että loppuvaiheessa myös meidän asiakkaitamme. Toki haasteita tulee varmasti vastaan, mutta niihin tartutaan.

Äyräväinen Oy on tällä hetkellä hyvässä tilassa. Henkilöstömme ja palvelumme ovat kasvaneet järjestelmällisesti ja suunnitelmallisesti. Tästä on hyvä lähteä kehittämään toimintaamme ja palveluitamme myös tulevaisuudessa. Asiakkaittemme tarpeet huomioiden.

 

Henri Airaksinen
Toimitusjohtaja
Diplomi-insinööri, LVI
040 450 8259

Ota meihin yhteyttä

Oletko kiinnostunut kuulemaan lisää palveluistamme tai haluatko jättää tarjouspyynnön?

Ota yhteyttä

Tilaa uutiskirje

Täytä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään, niin saat noin neljä kertaa vuodessa lähetettävän uutiskirjeemme.