Äyräväinen
Kaikki

Ville Vaarala
INSide-vieraamme tässä kesäkuun Insformation -lehdessämme on kiinteistöjohtaja Ville Vaarala Ylvasta. Ylva tunnettiin vielä jokin aika sitten nimellä HYY Yhtymä, mutta brändimuutoksella haluttiin selkeästi erottaa liiketoiminta muusta Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan eli HYY:n toiminnasta. HYY omistaa Ylva:n 100 %:sti, joten Ville Vaaralallakin on taustallaan hieman normaalia useampi henkilö, joille on vastuussa työnsä lopputuloksesta. Tarkemmin sanoen yli 26.000 Helsingin yliopiston opiskelijaa. Tehtävä on yhdelle ihmiselle mahdoton, joten Ylva on vahvista- nut joukkojaan ja tällä hetkellä kiinteistöliiketoiminnan parissa työskentelee 7 henkilöä.

YLVA Helsingin ytimessä
Ylva omistaa Helsingissä lukuisia kiinteistöjä aivan ydinkeskustassa, esimerkkinä kaikille tutut Vanhan ylioppilastalon ja Kaivotalon. Kiinteistöissä on muiden toimintojen lisäksi mm. ravintoloita, hotelleja jne. Kaiken kaikkiaan kiinteistömassaa on yli 300 M€ edestä, joten kysymys on melkoisen suuresta kokonaisuudesta. Ylvan toiminnan lähtökohtana on kiinteistömassasta huolehtimisen lisäksi tuottaa hyvää eli varoja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnalle ja mahdollistaa näin osaltaan aktiivista opiskelijaelämää.

Kiinteistöt jatkuvassa kehityksessä
Ylvalla ja Ville Vaaralalla kiinteistöjen kehitystyössä erityisen tärkeässä roolissa on ympäristönäkökulma. Hiilineutraalius on nykypäivän muotisana, jota kohti on kaikkien ponnisteltava. Niinpä energian kulutuksen pienentäminen ja kestävä kehitys yleensäkin
ovat arvokkaita lähtökohtia myös kiinteistöjen kehityksessä. Paras hetki energiatehokkuuden parantamiseen kiinteistöissä on luonnollisesti perusparannusten yhteydessä. Samassa yhteydessä materiaalivalinnoilla voidaan osaltaan vaikuttaa omaan hiilijalanjälkeen. Rakentaminen kestää hetken, mutta rakennus palvelee vähintäänkin vuosikymmeniä, joten ei ole aivan sama, miten asiat tehdään.

Pitkäjänteistä toimintaa
Ylva on toiminut jo 150 vuotta Helsingissä ja tulee melko varmasti toimimaan vähintäänkin yhtä pitkän ajan myös tulevaisuudessa. Toiminnan on siis oltava pitkäjänteistä. Ville Vaaralan vastuulla on, että tämän päivän ratkaisut ovat kestäviä myös tuleville sukupolville. Tänä päivänä on onneksi jo keinot olemassa ja suurin kysymys onkin tekijöiden tahtotila. Ville Vaaralalla on sopivasti sisäistä poltetta tehdä asiat kunnolla niin, että meillä ja jälkeläisillämme on hienot rakennukset käytössämme ja ihailtavanamme pitkälle tulevaisuuteen. Ja opiskelijoilla hyvät oltavat.

Ota meihin yhteyttä

Oletko kiinnostunut kuulemaan lisää palveluistamme tai haluatko jättää tarjouspyynnön?

Ota yhteyttä

Tilaa uutiskirje

Täytä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään, niin saat noin neljä kertaa vuodessa lähetettävän uutiskirjeemme.