Äyräväinen
Kaikki

Viime aikoina on eri medioissa esiintynyt kiivasta keskustelua rakennusten homeongelmista ja niihin liittyen ilmanvaihtotavoista.
Keskusteluissa voidaan hyvin erottaa kaksi koulukuntaa: vanhojen ratkaisujen ihannointi ja toisaalta uusien ratkaisujen puolustajat. Yhteistä molemmille koulukunnille on vakaumuksellinen omien ajatusten puolustaminen.

Rakennusten rakenteissa ja sisäilmassa esiintyvä home tai muut epäpuhtaudet herättävät luonnollisesti keskustelua ja huolta. Aihetta on tutkittu paljon ja ongelma on varmasti todellinen. Mutta samalla ei voida välttyä ajatukselta, että yhtä ja ainoaa syyllistä tai ratkaisua ei ongelmaan ole olemassa. Ilmanvaihdon suunnittelijaa harmittaa, kun koneellisesta ilmanvaihdosta tehdään kirjoituksissa syntipukki, jonka poistamisella koko ongelma katoaa. Äyräväisellä puollamme näkemystä, jossa koneellisella ilmanvaihdolla nimenomaan voidaan varmistaa hyvä ja terveellinen sisäilma.

Ulkoilma ei ole puhdasta. Mitä lähempänä kaupunkien keskustoja olemme, sitä likaisempaa ulkoilma on. On katupölyä, siitepölyä, pienhiukkasia savupiipuista, liikenteen päästöt jne. Ja pitoisuudet voivat olla todella korkeita. Koneellisessa ilmanvaihdossa ulkoilma suodatetaan tehokkaasti ennen kuin se tuodaan rakennuksen sisälle. Painovoimaisessa ilmanvaihdossa se ei ole edes mahdollista ilman erikoisia ja tilaa vieviä ratkaisuja. Koneellinen ilmanvaihto on myös tasaista ympäri vuoden. Painovoimainen ilmanvaihto perustuu suurelta osin lämpötilaeroihin, joten talvella ilma vaihtuu kyllä hyvin ja kesällä ei ollenkaan. Koneelliseen ilmanvaihtoon voidaan helposti yhdistää lämpöenergian talteenotto, painovoimaiseen ei niinkään. Se, että ilmanvaihtolaitteisto käyttää sähköä toimiakseen, on pieni paha verrattuna toimimattomaan tai epämääräisesti toimivaan ilmanvaihtoon.

Yksi kiistaton tosiseikka on kiinteistöjen heikko ylläpito, mikä usein on perua rakennusten ja järjestelmien monimutkaisuudesta. Tästä syystä pyrimme välttämään liian vaikeaselkoisia järjestelmiä, joiden toimintaa on hankala ymmärtää ja, ennen kaikkea, joiden huoltaminen on vaikeaa. Mieluummin suosimme helposti huollettavia kompakteja järjestelmiä hajautettuna ympäri taloa.

Keskusteluissa on kummunnut esiin myös toinen asia ilmanvaihdon lisäksi. Se on rakentamisen laatu yleensä. Rakentamisessa on mutkia oiottu ja rakentamisen nopeus ja voiton maksimointi on ohittanut laadukkaan lopputuloksen rakentajien kriteeristöissä. Varmasti hyviäkin rakentajia joukossa on, mutta valitettavasti eniten palstatilaa löytävät ongelmatapaukset. Koko rakentamisketjun tilaajasta suunnittelijoiden kautta toteuttajiin tulee tehdä parhaansa, jotta luottamus suomalaiseen osaamiseen taas saadaan nostettua arvoonsa. Me Äyräväisellä lupaamme osaltamme tehdä parhaamme.

Markku Lilja
yksikön päällikkö

Ota meihin yhteyttä

Oletko kiinnostunut kuulemaan lisää palveluistamme tai haluatko jättää tarjouspyynnön?

Ota yhteyttä