Äyräväinen
Kaikki

Yrityksemme kehittää menetelmiään ja palveluaan jatkuvasti seurannan ja palautteen perusteella. Äyräväisellä on RALA-sertifioitu laatujärjestelmä, jonka lähtökohtana on jatkuvan kehittämisen periaate. Palvelun tasoa ja kehitystä mitataan ja selvitetään kolmen vuoden välein tehtävällä laajalla asiakaskyselyllä sekä suurissa projekteissa lisäksi projektikohtaisesti. Alkusyksystä 2013 tehdyn asiakaskyselyn tulokset osoittavat, että useimmat toimintamme osaalueet ovat hyvällä tasolla. 2013 kyselyn kokonaisvastausprosentti oli ilahduttavasti 46 %.

Erikoistumisen tulokset alkavat näkyä kokonaiskuvassa.

Turva- ja suojatilojen osaamistaito, energiatehokkuuden osaamistaito sekä viestintä -osa-alueiden keskiarvot ovat nousseet merkittävimmin. Yhteistyökyky ja palveluvalmius ovat ylitse muiden, mikä on erinomainen tulos. ”Pitkäjänteinen toiminnan kehittäminen ja siihen panostaminen on ollut hyvä sijoitus. Olemme onnistuneet myös rakentamisen laskusuhdanteen aikana kehittämään toimintaamme kasvusuuntaisesti ja tilauskantamme on ollut koko ajan hyvällä tasolla. Asiakaspalautteen ja toiminnan tulokset kannustavat meitä jatkamaan valitsemallamme suunnalla”, toteaa toimitusjohtaja Mikko Äyräväinen.

”Otamme positiivisen asiakaspalautteen vastaan nöyrin mielin. Kiitän asiakkaitamme rakentavasta palautteesta ja hyvästä yhteistyöstä. Emme ylpisty hyvistä tuloksista, vaan jatkamme palvelumme kehittämistä edelleen. Palaute antaa varmuutta ja rohkeutta jatkoon. Samalla kiitän henkilöstöämme, joka hyvällä työllään on tämän kaiken käytännössä toteuttanut”, kiittelee toimitusjohtaja Mikko Äyräväinen.

INS_asiakastyytyt_graf_2013

Johtotähtenämme turvallisuus

Äyräväisen toimiston tavoitteena on turvallisten toimintaympäristöjen suunnittelu ja kehittäminen taloteknisin keinoin. Tavoittelemme erityisesti sellaisia asiakkaita ja asiakasryhmiä, joille turvallisuustekijät ovat kriittisiä tai ne ovat muutoin toiminnan varmistamisen kannalta tärkeitä. Turvallisuutta on niin kriisiajan turvallisuuden varmistaminen kuin arkipäivän talotekninen turvallisuus hyvän sisäilman muodossa. Asiakaskysely osoitti, että turvallisuusprofiilimme on kehittynyt suotuisasti. Tulos on positiivinen, kun vertailukohtana olivat kilpailijat eli meidät luokiteltiin keskimääräistä paremmiksi. Tämä ei kuitenkaan riitä meille. Kehitystyötä on painotettava entistä selkeämmin turvallisuusprofiilimme konkretisointiin ja siihen liittyvien hyötytekijöiden esille tuontiin asiakkaillemme, painottaa Mikko asian tärkeyttä.

Yhteistyökykymme ja palveluvalmiutemme hyvällä tasolla

Turvallisuus on myös asiakkuuksien ja projektien turvallista hoitamista. Teknisen valmiutemme kehittämisen rinnalla olemme pitäneet yhtä tärkeänä asiana yhteistyökykymme ja palveluvalmiutemme kehittämistä. Huipputasonkin tekninen osaaminen jää hyödyntämättä, jos käytännön projektityössä kommunikointi ja yhteistyökyky puuttuvat. Asiakaskyselyn mukaan olemme onnistuneet hyvin mielestämme tärkeimmässä turvallisuustekijässä eli asiakaspalvelussa. Asiakkaamme ovat antaneet yhteistyökyvyllemme ja palveluvalmiudellemme parhaat pisteet, keskiarvo 4,39. Terävöitetty viestintämme myös huomioitiin ilahduttavasti 3,94 arvioinnilla. Saimme myös projektien onnistumisesta kokonaisuutena keskiarvopisteet 3,88.

Ota meihin yhteyttä

Oletko kiinnostunut kuulemaan lisää palveluistamme tai haluatko jättää tarjouspyynnön?

Ota yhteyttä